Yksinkertaisesti sanottuna hiilikädenjälki saadaan laskemalla, paljonko hiilijalanjälki pienenee yrityksen tietoisten valintojen ja ratkaisujen avulla. Vaikka itse tuotteen hiilidioksidipäästöt eivät pienentyisikään, hiilikädenjäljellä voidaan silti osoittaa esimerkiksi, kuinka paljon vähemmän tuotteen valmistuksessa on kulunut energiaa verrattuna aiempaan.
Miten hiilikädenjälkeä voidaan hyödyntää yritystoiminnassa?
Jos yritys keskittyy oman hiilijalanjälkensä pienentämisen lisäksi myös positiivisen hiilikädenjäljen kasvattamiseen, voi sillä olla merkittävä vaikutus yhtiön toiminnan ja kehitysmahdollisuuksien kannalta. Hiilijalanjälkeä pienentääkseen yritykset joutuvat usein hakemaan mahdollisia ratkaisuja yrityksen ulkopuolelta hankituista tuotteista tai palveluista. Sen sijaan hiilikädenjäljen kasvattamiseen yritys pystyy vaikuttamaan itse. Keinoja voivat olla esimerkiksi energiatehokkuuden parantaminen, ilmastomyönteiset raaka-ainevalinnat sekä tuotteiden käyttöiän pidentäminen.
”Yrityksen ratkaisut hiilikädenjäljen parantamiseksi kasvavat, mitä enemmän ja mitä laajemmille markkinoille ratkaisuja pystytään myymään.”
Koska yritystoiminnassa hiilikädenjäljen kasvattaminen on kiinteästi sidoksissa myös yrityksen toiminnan kasvuun, on sen kehittäminen myös kannattavaa. Sitä voidaan käyttää markkinoinnissa, viestinnässä ja tuotekehityksen suuntaamisessa ilmastoystävällisemmäksi. Yrityksen ratkaisut hiilikädenjäljen parantamiseksi kasvavat, mitä enemmän ja mitä laajemmille markkinoille ratkaisuja pystytään myymään.
Nykypäivänä yritykset kohtaavat yhä enemmän ilmastoon liittyvää markkinapainetta kuluttajien, rahoittajien sekä organisaatioasiakkaiden suunnalta. Koska kuluttajat Suomessa ja muuallakin maailmalla ovat kiinnostuneita aidosti vaikuttaviin ilmastoratkaisuihin, on hiilikädenjälki luotettavana ja tieteellisen tarkastelun kestävänä mallina hyvä kilpailuvaltti yrityksille kilpailijoistaan erottumiseen.
Ympäristöteot ja yrityksen ympäristöystävällisyys omaavat suuren painoarvon nykypäivän ihmisille, kun he pohtivat yrityksen kannattavuutta. Auttaako yritys jollain tapaa ympäristönsuojelussa? Yrittääkö yritys pienentää omaa hiilijalanjälkeään? Sen lisäksi, että yrityksen hiilikädenjäljen kasvattaminen auttaa ympäristöä, se automaattisesti auttaa myös yrityksen asiakkaita.
Hiilikädenjäljen kasvattamisesta hyötyvät siis sekä yksilö ja yritykset että koko yhteiskunta ja ympäristö. Kun yritys panostaa hiilikädenjälkensä kasvattamiseen, sen kuluttajakannan hiilijalanjälki pienenee. Yksilöiden kulutustottumuksilla on merkittävä vaikutus ympäristön kannalta – pienetkin valinnat ovat merkityksellisiä. Mitä enemmän kuluttajat tekevät ympäristöystävällisiä valintoja kulutustottumuksissaan, sitä suurempi vaikutus sillä on yhteiskunnan ja ympäristön kannalta. Tämän voisi sanoa myös niin, että mitä enemmän hiilikädenjäljen kasvattamiseen kiinnitetään huomiota globaalisti, sitä ympäristöystävällisempi tulevaisuus meitä odottaa. Ja faktahan on se, että ympäristöystävällinen liiketoiminta on tulevaisuutta.
Tämän blogitekstin ovat kirjoittaneet Turun ammattikorkeakoulun energia- ja ympäristötekniikan opiskelijat osana ympäristöviestinnän kurssia. Blogitekstin aihe on saatu CarbonWise-hankkeelta, jonka tehtävänä on edistää yritysten tietoisuutta hiilijalanjäljestään, pienentää sitä ja parantaa yrityksen hiiliviisasta toimintaa. Turussa edistetään Kupittaan kampusalueen hiiliviisautta.
Sissi Laine, Jenna Frantti, Ella Johansson, Atte Huusko, Niilo Leppämäki
Energia- ja ympäristötekniikan opiskelijat, Turun AMK
Marketta Virta
Hankeasiantuntija, Turun AMK
Lähteet: