Nakkimuki kourassa voitolla yöhön — urheilun ympäristövaikutukset

08.07.2021
Kuva: Pixabay.

Urheilutapahtumaan osallistuminen alkaa sitä, kun päätät ostaa lipun paikan päälle. Seuraavaksi pohdit keinoja päästä perille. Katsojalle matkustaminen on yksi suurimmista ympäristöongelmista, joten on syytä miettiä vaihtoehtoisten kulkutapojen esimerkiksi fanibussin, kimppakyydin, oman auton tai kenties fillarin välillä.

Kyytiongelman ratketessa on aika virittäytyä tunnelmaan. On siis aika kaivaa fanihuivit sekä seurapaidat esiin ja kerätä porukka kokoon. Ympäristöystävällisyys tuo seuroille hyvää mainetta, ja itse voikin vaikuttaa siihen, mitä seuraa kannattaa. Kestävistä ja ekologisista materiaaleista valmistetut fanituotteet miellyttävät varmasti myös faneja.

Onneksi paikalle saavuttiin kimppakyydillä, sillä hallin parkkialue on rajallinen. Hallit sijoitetaan hyvien kulkuyhteyksien varrelle, joten parkkialueiden koot voidaan pitää maltillisina. Hallit suunnitellaan palvelemaan monia eri käyttäjiä, jolloin ne ovat jatkuvassa käytössä. Tulevaisuuden hallit suunnitellaan energiatehokkaiksi ja ympäristöystävällisiksi, esimerkiksi Krakenin kotihalli Seattlessa on maailman ensimmäinen hiilineutraali urheiluareena, jossa

  • jääkaukalon jää jäädytetään sadevedestä
  • energiaa tuotetaan katon aurinkopaneeleilla
  • isoilta rakentamis- ja maanmuokkaustöiltä säästytään hyödyntämällä vanhan rakennuksen pohjaa.

Ottelu alkaa ja pitkä odotus palkitaan, kun joukkueet saapuvat kentälle. Pelaajien varusteet ovat vastuullista ja hengittävää materiaalia. Kestävyytensä ansiosta varusteita voidaan myös kierrättää seuran sisällä. Kestävyyteen kannattaa kiinnittää huomiota, jotta varusteita voidaan kierrättää seuran sisällä esimerkiksi nuoremmille pelaajille. Myös yhteiset välineet harjoituskäytössä säästävät ylimääräistä materiaalikulutusta.

Katsojien lisäksi pelaajat joutuvat matkustamaan pitkiä matkoja. Joukkueen päästöihin vaikuttaa myös majoittuminen. Hotelleissa yöpyminen kuluttaa enemmän kuin esimerkiksi koulumajoittuminen. Hotelliyöpymisessä lakanat sekä pyyhkeet vaihdetaan ja pestään päivittäin, hotelli tuottaa omia matkakokoisia shampoo- ja suihkugeelipulloja ja aamupalatarjonta on runsas. Suuren joukkueen hotelliyöpyminen kuluttaa vettä, materiaaleja sekä ravintoa.

Urheilijat saavat paljon näkyvyyttä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Heillä on mahdollisuus vaikuttaa ja vedota ihmisiin yhteistöiden ja sponsoreiden avulla. Urheilijat voivat toimia suunnannäyttäjinä ilmastoasioissa ja valita yhteistyökumppaneita, jotka ottavat kestävän kehityksen huomioon. Katsojiin vetoamalla voi olla suurikin vaikutus katsojien ilmastovalintoihin urheilussa.

Ottelun jälkeen haetaan nakkimukit ja lähdetään kotiin hyvillä mielin, sillä omat suosikkipelaajat on nähty pelaamassa lähietäisyydeltä. Urheilu on parasta paikan päällä. Jotta siitä voidaan nauttia tulevaisuudessakin, on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, millaisen jalanjäljen urheilu jättää ilmastolle.

Blogiteksti on kirjoitettu keväällä 2021 osana ympäristöviestinnän kurssia. Blogitekstin aihe on saatu CarbonWise-hankkeelta, jonka tavoitteena on edistää yritysten ympäristötietoisuutta ja mahdollisuuksia hiilijalanjäljen pienentämiseen. Turussa edistetään Kupittaan kampusalueen hiiliviisautta.

Henna-Leena Lindberg, Melina Lindström, Maiju Jokinen, Teri Niekka ja Lotta Salminen
Energia- ja ympäristötekniikan opiskelijat, Turun AMK

Marketta Virta
Hankeasiantuntija, Turun AMK

Lähteet:
Iltasanomien urheilulehti nro 8
Liigan ympäristöohjelma