Ammattikorkeakoulut yritysten tukena kiertotalousliiketoiminnan kehittämisessä

12.07.2022

Kiertotalousajattelu muuttaa yritystoimintaa. Muuttuvassa liiketoimintaympäristössä pk-yritysten näkökulmasta on oleellista pohtia, mitä uusia mahdollisuuksia kiertotalous voisi avata ja miten ne voisi parhaiten hyödyntää. Moni yritys tarvitsee tässä työssä edelleen tukea, johon uusi AMK-vetoinen kiertotalouden helpdesk haluaa vastata.   

Suomalaisissa pk-yrityksissä tehdään jo paljon kiertotalouden vauhdittamiseksi ja vastuullisuus on toimintaa ohjaava sääntö yhä useammassa yrityksessä. Taloudellinen ja kestävä tapa toimia muun muassa vähentämällä hukkaa, tuotannon ylijäämän hyödyntäminen ja kierrätys sekä läheltä saatavien raaka-aineiden käyttäminen on monelle jo arkipäivää. On kuitenkin edelleen selvää, että kiertotalous on suurten yritysten toimintaa ja suurimmat yritykset Suomessa myös käyttävät muiden sivuvirtoja ja myyvät omia sivuvirtojaan selvästi pienempiä yrityksiä enemmän. Pk-yritykset kokevat myös jäävänsä usein vallitsevan kiertotalouskeskustelun ulkopuolelle ja konkreettisten tukipalveluiden puute vaikeuttaa oman liiketoiminnan kehittämistä kohti kiertotaloutta.

Pk-yrityksille liiketoiminnallinen ketteryys on etu

Pk-yritysten merkitys suomalaisessa yritystoiminnassa on kuitenkin kiistaton. Suomessa 93 prosenttia on alle 10 työntekijän yrityksiä. Yritysten tuottamasta 445 miljardin euron liikevaihdosta yli puolet syntyy pk-yrityksissä ja näiden osuus bruttokansantuotteesta vastaa 40 prosenttia. (Suomen yrittäjät 2021.) On siis ilmiselvää, että niin volyymiltään kuin osaamiseltaan, pk-yritysten merkitys vihreän siirtymän ja kiertotalouden mukaisen liiketoiminnan vauhdittamisessa on keskeinen.

Turun AMK, Lapin AMK ja LAB ammattikorkeakoulu ovat ottaneet haasteen vastaan ja lähteneet Sitran tukemana kokoamaan kansallista AMK-verkostoa. Ammattikorkeakoulut yritysten kiertotalousliiketoiminnan tukena -toimintamallin (työnimeltään “Kiertotalouden helpdesk”) tavoitteena on tarjota matalan kynnyksen tukea pk-yrityksille liiketoimintojensa kehittämiseen kohti kiertotaloutta. Yhteistyöllä rakentuva sitoutunut AMK-toimijaverkosto edistää yrityksille suunnattujen kiertotalousosaamiseen keskittyvien palvelujen tarjoamista koko Suomen laajuudella. Lähes kaikilla suomalaisilla ammattikorkeakouluilla on jo nyt vahvaa kestävyyden, vihreän siirtymän ja kiertotalouden osaamista, joka toimii pohjana yhteisen mallin kehittämiselle. Kehitettävän toimintamallin myötä AMKit tunnistavat selkeämmin myös omat vahvuutensa ja vaikuttamisväylänsä kiertotalouden saralla.

Kiertotalouden helpdeskin keskeinen viesti onkin rohkaista suomalaisia pk-yrityksiä entistä rohkeammin kehittämään liiketoimintaansa, laajentumaan uusille markkinoille ja sitä kautta vauhdittamaan kestävää kasvua. Pk-yritysten etuna kierotaloussiirtymässä nähdään ketterä päätöksentekokyky ja joustavuus sekä nopeus muokata omia tuotantotapojaan ja palveluja kuin suurissa yrityksissä. Tähän tarvitaan enemmän konkreettisia esimerkkejä, työkaluja ja kumppaneita muutoksen mahdollistamiseksi. Kiertotalouden helpdesk ja sen taustalla toimiva laaja AMK-verkosto on oiva mahdollisuus pk-yrityksille lähteä kehittämisessä liikkeelle.

Kumppanuuksien ja verkostojen kautta vauhtia siirtymään

Tehdyn selvityksen mukaan, pk-yritysten kiertotalousliiketoiminnan kehittämisen esteenä ei niinkään ole taloudelliset tai markkinoihin liittyvät esteet. Hyvinä ja tarpeellisina käytäntöinä nähtiin erityisesti toimintaympäristön parantamiseen, vuorovaikutuksen edistämiseen ja kiertotalousratkaisujen tukemiseen keskittyvät toimenpiteet, joihin myös julkisilla toimijoilla toivottiin olevan vaikutusta. Matkalla kohti kestävää kasvua ja kiertotalouden mukaista yhteiskuntaa, pk-yritykset tarvitsevat ja arvostavat erityisesti kumppanuuksia ja verkostoja, jotka mahdollistavat kiertotalouteen perustuvan liiketoiminnan kehittämisen. (Turku Business Region 2022.)

Moni pienistä yrityksistä ja yrittäjistä kehittävätkin liiketoimintaansa hyvin yksin ja avoin keskustelu sekä vertaistuki ovat tärkeä osa muutosprosessia. Kiertotalouden tuomat haasteet ovat monella hyvin samankaltaisia ja vihreä siirtymä tapahtuu vain toimialoja ylittävän yhteistyön kautta. Rakenteilla oleva kiertotalouden helpdesk ottaa myös eri toimijoiden tuomisen yhteen tärkeäksi osaksi toimintatapaansa ja toimii linkkinä yritysten, kehittämisyhtiöiden ja muiden oleellisten verkostojen välillä.

 

Yhteydenotot teemassa: Piia Nurmi, piia.nurmi@turkuamk.fi, p. 0403550931

 

Artikkelin kirjoittaja: Jenni Suominen, Erityisasiantuntija, Turun ammattikorkeakoulu (työvapaalla 2022-24)

 

Lähteet:

Suomen yrittäjät. 2021. Yrittäjyys Suomessa. Viitattu 20.6.2022.
Turku Business Region. 2022. Viitattu 20.6.2022.