Kuukauden hiiliviisas yritys: Konepaja Timeka Oy
Nostamme vuoden 2021 lopulla esille yrityksiä, jotka ovat olleet mukana toiminnassamme. Kerromme, millaisia asioita yritykset ovat saavuttaneet hiiliviisauden polulla ja millaisia jatkosuunnitelmia on tehty, sekä millaisia hyötyjä CarbonWise -hankkeen toimista on ollut yritysten hiiliviisauden edistämisessä.
Konepaja Timeka Oy: kehittämässä hiiliviisaampaa konepajatoimintaa
Konepaja Timeka Oy on Mynämäessä sijaitseva teollisuuden koneenrakennukseen keskittyvä yritys. Alkusysäyksen mukaan CarbonWiseen lähtemiselle antoi toimitusjohtaja Marko Setälän mukaan se, että yrityksessä oli jo otettu käyttöön erilaisia päästöjä vähentäviä ratkaisuja eli asioita oli tehty valmiiksi oikealla tavalla. Esimerkiksi lämmön talteenotto, aurinkopaneelit sekä erilaiset pienet tekniset ratkaisut, kuten kauko-ohjattavat ovet sekä LED-valaistus säästävät energiaa ja kuluja, mutta myös ilmastoa. Lisäksi verkostoituminen ja mahdollisuus löytää uusia yhteistyöratkaisuja eri yritysten välillä toimivat moottoreina yhteistyölle CarbonWisen kanssa.
Yritys halusi lähteä kartoittamaan ja toteuttamaan hiiliviisaampaa konepajatoimintaa myös opiskelijayhteistyönä. Kesällä 2021 CarbonWisen opiskelijat toteuttivat hiilijalanjälkilaskennan yrityksen valmistamalle teräsrungolle. Opiskelijat tutustuivat teräsrungon tuotantoprosessiin ja sen aikana huomattiin kuluvan mm. terästä, sähkö- ja lämpöenergiaa, maalia, hitsauksen kaasuja ja lisäainetta. Tuotantoprosessin sivuvirtana syntyi leikkaus- ja porausjätettä, hitsauksen ja uunin huuruja sekä maalipurua. Laskennassa otettiin huomioon teräsrungon valmistuksen elinkaari materiaalien tuotannosta tehtaan portille (cradle-to-gate). Laskentaan sisältyivät materiaalien tuotanto ja kuljetus, tuotteen valmistukseen käytetty energia, maalaus sekä erilaisten kemikaalien ja kaasujen tuotanto ja käyttö.
Hiilijalanjäljen laskentaa varten tehtiin Excel-pohjainen laskuri ja laskennassa selvisi, että merkittävin osa eli yli 85 prosenttia tuotteen ilmastokuormasta koostui teräksen tuotannosta. Tuotteen valmistuksessa merkittävin päästölähde oli nestekaasu ja materiaaleista teräksen jälkeen toiseksi suurimpana kuormittajana oli polyesterimaali. Kuljetusten, kemikaalien ja kaasujen sekä muiden prosessien osuudet jäivät pieniksi. Teräksen kulutuksen vähentäminen, hukkapalojen syntymisen minimointi ja hyödyntäminen olisivat ilmastonäkökulmasta tärkeitä kehityskohteita tässä tuotantoprosessissa. Tuloksiin voit tutustua tarkemmin laskennan raportissa: teräsrungon CO2-raportti.
Laskennan hyötynä oli se, että Timekan tietous valmistamiensa tuotteiden ilmastovaikutusten koostumisesta kasvoi. Laskenta tukee myös jatkosuunnitelmia siitä, että yrityksessä selvitetään mahdollisuuksia korvata nestekaasu osittain biokaasulla. Yrityksen toiminta vaatii paljon nestekaasun käyttöä ja biokaasun tuominen sen rinnalle toisi lisää päästövähennyksiä. Mikäli alueella verkostoiduttaisiin biokaasun jakelussa, voitaisiin vähentää myös kuljetuksen päästöjä ja kustannuksia.
Marko Setälän mukaan yhteistyö ja hiiliviisaat toimet ovat olleet kannattavia ja CarbonWisen myötä yritys on saanut myös lisää näkyvyyttä. CarbonWisen aikana Timekassa on entisestään vahvistunut käsitys siitä, että ilmastotoimet eivät ole liiketoiminnasta erillisiä ratkaisuja, vaan ne ovat osa yrityksen strategiaa. Vaikka tehostamistoimet tehtiin alun perin kustannusnäkökulmasta, niiden on oivallettu olevan juuri niitä toimia, joita tarvitaan päästöjen vähentämiseksi.