Yhdessä vaikuttavampia – uusia eväitä kiertotalouteen 

11.12.2024

Syksyllä 2024 Next Level -hanke järjesti valmennussarjan, jossa perehdyttiin kiertotalouden mahdollisuuksiin. Valmennussarja koostui kolmesta työpajasta, ja niissä käsiteltiin kiertotalouden perusteita, kiertotalouden liiketoimintamalleja, muutosjoustamisen teemoja ja ekosysteemien tärkeyttä.  

Valmennukseen osallistui yhteensä kaiken kaikkiaan 17 yritystä eri puolilta Varsinais-Suomea. Ensimmäiseen valmennuskertaan osallistui myös yrityksiä Vaasan ja Kokkolan seuduilta Vaasan AMK:n ja Centrian isännöimänä. Yritykset olivat eri kokoisia ja eri toimialoilta.  

Kiertotalouden perusteet ovat yrityksillä hallussa

Next Level -hanke pyrkii arvioimaan hankkeen toimenpiteiden vaikuttavuutta teettämällä työpajojen osallistujille alku- ja loppukyselyn. Alkukyselyyn vastasi 15 ja loppukyselyyn 12 osallistujaa. Ennen valmennussarjan aloitusta kiertotalous oli seitsemälle yritykselle jo hyvin tuttu entuudestaan, ja puolella kiertotaloudesta oli vain vähän tai ei ollenkaan tietoa. Valmennussarjan jälkeen 12:sta yrityksen edustajasta 10 arvioi, että kiertotaloudesta oli runsaasti tietoa, ja kaksi osallistujaa arvioi, että kiertotaloudesta oli vähäistä tietoa. Kenellekään kiertotalous ei siis jäänyt täysin vieraaksi.   

Mitä osallistuneet yritykset sitten oppivat kiertotaloudesta?

Eräs yrityksen edustaja kertoi, että vie pääviemisenä omaan yritykseen uuden ajattelutavan eli sen, miten kiertotaloutta voi huomioida oman yrityksen toiminnassa ja miten liiketoimintaa voi rakentaa kiertotalousajattelun pohjalta. Toinen vastaaja kertoi, että valmennus selkeytti ja konkretisoi sitä, mitä kaikkea kiertotalous voi olla. Yritykset nostivat esille myös sen, että kiertotalous ja liiketoiminnan tekeminen kiertotaloudesta edellyttää johtajuutta, muutosjohtamista ja kärsivällisyyttä. Eräs nosti esille, että liittoutuminen kannattaa, rahoitusta on tarjolla ja ekosysteemit ovat tärkeitä ja niitä pitää vauhdittaa.  

Lähes kaikki osallistuneet yritykset lähtevät viemään kiertotaloutta käytännön toimina omassa yrityksessä eteenpäin

Vaikuttavuuskyselyn kiertotalouden toimenpiteissä ei lähdetty alusta. Osallistuneista henkilöistä kuusi arvioi ennen valmennussarjan alkua, että heidän edustamassaan yrityksessä on jo tehty runsaasti kiertotalouteen liittyviä toimenpiteitä. Kahdeksan osallistujaa sen sijaan arvioi, että kiertotalouteen liittyviä toimia oli tehty vain vähän tai ei yhtään. Valmennussarjan jälkeen 12 osallistuneesta 10 arvioi, että valmennussarja johtaa organisaatiossa käytännön toimenpiteisiin.  

Eräs yritys kertoo jatkavansa ideoiden kehittämistä ja sitä, kuinka yritys voi hyödyntää kiertotalousajattelua. Toinen yritys kertoo valmennuksen ja kiertotalouden vaikuttavan tuotekehitykseen ja markkinointiin. Kolmas yritys kertoo jatkavansa uuden kiertotalouteen liittyvän yrityksen suunnittelua. Eräs osallistuneista yrityksistä aikoo keskittyä mittaamiseen, liittoutumiseen ja hankerahoituksen hakemukseen. Yksi osallistuneista arvioi, että aikoo omalta osaltaan vaikuttaa siihen, että yrityksessä nostetaan keskustelussa vastuullisuustyö kustannusten rinnalle. Yksi osallistuneista yrityksistä arvioi omaa rooliaan aktiivisena toimijana omassa ekosysteemissä. Eräs yritys aikoo keskittyä hävikin hyödyntämiseen. Yritykset arvioivat valmennuksen lisänneen mahdollisuuksia verkostoitua ja saada tietoa rahoituksen mahdollisuuksista.  


Valmennuksen järjestivät Next Level – Nokka kohti muutosjoustavaa ja kestävää kasvua -hanke, PK-yritysten TKI-polku -hanke ja Turun kauppakamari. Valmennuksen materiaalit kootaan Next Level -hankkeen kokoamaan työkalupakkiin, jossa on kestävään siirtymään tarvittavia työkaluja yritysten käyttöön. 

Valmennussarja koostui kolmesta työpajasta, joiden teemat olivat johdanto kiertotalouteen, muutosjohtaminen ja ekosysteemit ja rahoitus. Valmennuksessa hyödynnettiin Sitran Kestävää kasvua kiertotalouden liiketoimintamalleista – Käsikirja yrityksille -julkaisua ja pohdittiin, mitä kiertotalous tarkoitti oman yrityksen liiketoiminnan kannalta. Asiantuntijapuheenvuorot ja yritysesimerkit antoivat uusia ajatuksia liiketoiminnan kehittämiseen. Valmennussarjan vetivät asiantuntijat Piia Nurmi ja Inka Mäkiö Turun ammattikorkeakoulusta.